Elämäntilanteen pohdinta

Tässä sitä ny ollaa. En olis ikinä uskonu tän päivän koittavan näi äkkiä. Mitähä Michael ajattelee?  Onkoha se valmis ja jännittääkö sitä? Onkoha se porukat tullu, missähä mu vanhemmat on? Miranki piti tulla aikoja sitte. Mitä mä oikee oon tekemäs. Luoja kiltti näytä mulle että teen oikein ja tää ei oo väärä ratkasu. Nii paljo kysymksii mut ei oo vaa vastauksii. Kai nää asiat sit myöhemmi seleviää.

Pienenä oli nii heleppoo. Sai vaa leikkiä ja olla. Kouluki ku alako nii tehtävät oli pieniä, ku niitä vertaa nyt tähä aikaa. Kokeet ei tuntunu nii pahoilta ja kotii ku pääsi ni ei tarvinnu ressata huomisesta. Kaikista parasta oli ku äiti ootti kotona et pääsen koulusta kotii ja ruoka oli jo pöyrällä valamiina tai mikros. Sitte ei tarvinnu vaa ku lämmmittää. Sit läksyt ja sen jäläkee petille huilailee ja kattoo telekkaria. Ei ollu kyllä mieles mitää tämmösiä asioita sillo, saati sitte minkäännäkösiä rakkaussuruja tai -iloja.

"Kaikki o tääl ny, ooksää ready? Jännittääkö?" Mira huusi ovelta. No juu totta maar jännittää. En oo enne menny naimisii. Kuinka se voi kysyä noi tyhymiä kysymyksiä. Ei oo likka raukalla paljoo järkee pääs, ku tommosia kyselee. Mitähä se oikee ajattelee, Eros kans poikaystävästää, ku huomas et ei oikee kaveri enää miellytäkkää silimää. Kyllähä siinä puolessa vuoressa kyllästyy äkkiä toisee, jos ei mitää muuta tehä ku ryypätää ja juhulitaa. Mutta ai että ku tää elämä ei oo pelekkää juhulimista ja ruusuilla tanssimista.  No, kai se kans aikustuu josai vaihees ja ymmärtää jättää ton viinalitkimise vanahoille yksinäisille papoille.

Me ollaa oltu kyl nii kaua kavereita. Läheisiä ei olla ikinä oltu, eikä olla viä tänäpäivänäkää. Kunha ny vaa hengataa toistemme kans ku ei oo muitakaa. Jos se o tarvinnu tukee ni yleensä on sen muualta saanu. Mä en oo nii tunneherkkä mitä Mira mutta kyllä mäki silti itken ja oon suruulline. En ny silti tunnekylymä oo mut ei vaa tollane lässylässy toiminta oo mulle. Asiat kohorataa sellasena ku ne o ja se o siinä. Ei niitä turhaa tarvi alakaa vatvomaha.

Sääki on noi synkkä. Luvattii mukamas hienoo ilimaa mutta kylä tuo ny kaukana hienosta. Vai onkoha tuo joku merkki siitä, että tää on ny nii väärä ratkasu ku vaa olla ja voi. Toisaalta me kyllä tavattii Michalin kanssa aika synkissä merkeissä ja ei se ilima sillonkaa mitenkää komia ollu. Se oli kylä nii komian näköne ku se siltä varkaalta sen puuko vei. Ja annas ollakkaa ku virkavalta saapu paikallae ni heti syytettii Michaelia eikä sitä oikiaa varasta. Kylä rasismi o vaa viäki olemas eikä se ikinä mihinkää mee. Heti ku oot astetta tummempi ihoväriltäs ni saat kylä kuulla siitä.

Onneks silti mu vanhemmat otti Michaelin vastaa hyvi. Ne kylä tykästy aika äkkiä ja juttelevakki usiasti, vaikka tuo kielimuuri onki vähä esteenä. Mäki kyllä pääsin aika hyvin Michaelin perheeseen. On se vaa aika jännää, että sitä olla ny täsä tilantees ja vieläpä mustaihosen immeise kans. Kyllä mummu vaa aikoinaa tiesi et täsä tulee käymähä näi. Ja niinhä siinä sitte kävi.

Nää seinät alakaa ny kylä aharistaa. Tää vihiriä väri ei sovi sitte alakuunkaa tänne. Kylä valakone olis ollu komia tähänki huoneesee. Eipä varmaa oo mone muunkaa naikkose silimää tämä miellytäny. Noh mutta sillä mennää mitä o saatavilla. Onpaha mulla ainaki mies ja elämä eres. Ei pirä valittaa. Nii hyvi se tän paikanki hommas. Michaeli autto kylä paljo suunnittelus, se meleki suunnitteli nää iha itteksensä. Eiköhä se raukka oo ylypiä ittestänsä.

Ai hitto ny tuo arpi näkyy jos tää hame on näi ylyhääällä. Saisinkoha mä sen peitettyä jos laskostan vähä tosta helemasta. No, eikai sitä kukaa huomaa, kai ne ihimiset enemmä mu naamaa kattelee ja meikkiä ku kinttuja. No nyt se musiikki alako. Missähä isä o? Se tietenki taas ymmärsi tänki asian vääri ja orottaa aulas. Noh, pakko mennä sinne. No niin, tiesinhä mä tän, se o unohtanu koko jutu. Olipa hyvä ku äiti laitto tekstarii ni kerkiän ilmottaa muille että aikataulusta myöhästytähä. Nii typpillistä meirän perheelle. Aina ku johonki pitäs mennä ja lähtiä ni ei kylä ikinä olla ajois.

''Täälä myö ollaa", iskä huusi porstuasta. Nohnii, kylä meikäläistä ny vierähä. Turha enää perua, ikinä en oo luovuttanu enkä luovuta nykkää, se o menoa nyt sitte.